Nokkoste–kerraston atooppiset koekäyttäjät

Asu täydellisen hyvä

Atooppisesta ihottumista kärsiville suunniteltu kasvipohjainen ja vegaaninen alusasu sai kiittävän palautteen koekäyttäjiltä. Kuukauden ajan pitkähihaista, vartaloa myötäilevää alusasua käyttäneet olivat testipalautteessaan yhtä mieltä siitä, että Kniteco Oy:n alusasu on paras heidän tähän asti käyttämistään vastaavista tuotteista.

Joustavasta, sileästä, ohuesta ja herkkää ihoa hellivästä materiaalista valmistettu Nokkoste-kerrasto ei hankaa, ei kutita, eivätkä kerraston saumat aiheuttaneet minkäänlaisia ongelmia. Ne eivät tunnu mitenkään, kiittivät herkkäihoiset koekäyttäjät. Parhaimmillaan asu on myös ihoa viilentävä.

- Olen todella tyytyväinen materiaaliin, kerraston malliin ja istuvuuteen. Testituote on kuin olisi oma terve iho päällä, kiteytti kuukauden koejakson tuntemukset testipalautteessaan Käsivarren Lapissa Kilpisjärvellä asuva Liisa Valkeapää. Hän käytti alusasua lähes päivittäin neljän koeviikon aikana alusvaatteena aktiiviliikunnassa, hikisissä poronhoitotöissä, puun kaato- ja raivaustöissä. Hän pesi kerrastoa myös ahkerasti. Pesuissa hyvät ominaisuudet säilyivät.

- Kivantuntuinen, tuntui kuin ei olisi mitään päällä, todella hyvä, kertoi testipalautteessaan puolestaan raisiolainen Päivi Muhli. Hän piti kerrastoa päivittäin, se toimi hänellä alusasuna liikunnassa, oloasuna ja yöasuna.

- Ostaisin heti muutaman samanlaisen, jos olisi myynnissä.

Kerrospukeutumisessa
loistavat ominaisuudet

- Huippuvaate! Minulla kävi hyvä onni, kun pääsin testaamaan tätä kerrastoa, toteaa Liisa Valkeapää puoli vuotta testikäyttöjakson jälkeen. Kutina loppui silloin heti kun aloitin käyttämään kerrastoa. Kerrastosta hänellä on yhä pelkästään hyvää sanottavaa.

- Tosi hienosti se on toiminut. Vähän varjellen sitä käytän, säästelen talvikäyttöön, sillä sen ominaisuudet tulevat parhaiten käyttöön kerrospukeutumisessa - talven pakkasöissä.

Mieluummin alusasu
kuin lääkkeet

Allergioiden ja atooppisen ihon kanssa eläminen ei ole helppoa. Moni tarvitsee ja joutuu käyttämään kalliita lääkkeitä kuten kortisonia, jolla on myös haitallisia sivuvaikutuksia. Liisa Valkeapää toivoo, että ihmiset ymmärtäisivät, etteivät apteekin lääkkeet ole aina parasta hoitoa.

Kannattaa miettiä miten paljon käyttää rahaa voiteisiin, kortisoniin. Sijoittaako hyviin ja toimiviin vaatteisiin mieluummin kuin kalliisiin lääkkeisiin?

Kotimaisuus on
kaikkien mieleen

Koekäyttäjät olivat yksimielisiä myös siitä, että Knitecon luoman kerraston kotimaisuus on erittäin tärkeä. Se on heidän mielestään suuri etu.

Nokkoste-tuotemerkillä myyntiin tuleva kerrasto on työtä Suomeen tuova Avainlipputuote, joka ommellaan Kiteen Tekstiilitehtaassa. Kotimaisuus on näin taattu.

Liisa Valkeapää ilahtuu siitä, että kerrasto ommellaan Marimekon aikoinaan perustamalla tehtaalla Kiteellä.

- Sehän on hienoa perinnettä! Vähän kuin saamelaisuus täällä meillä.

Käyttäjien palaute
auttaa kehittämään

Kniteco Oy:n huolellisessa ja pitkäjänteisessä tuotekehityksessä haettiin varsinaiselta kohderyhmältä aitoja käyttökokemuksia suunnitellusta alusasusta.

Kniteco Oy:n Aino Lampio vastasi kyselystä ja palautteen kokoamisesta. Joustavasta materiaalista valmistetun kerraston mitoitus vastaa yleisten kokomittojen alarajoja. Käyttömukavuutta halutaan parantaa mahdollisuudella hankkia erikokoiset paita ja housut.

Allergia-, iho- ja astmaliiton kanssa yhteistyössä toteutunut kokeilujakso kesti kuukauden, johon koekäyttäjät saivat alusasun ja sen mukana käyttöohjeet ja yksilöidyn kyselyn kerraston käytöstä, käyttökerroista, ajasta, pesuista, materiaalin ja tuotteen ominaisuuksista.

Viisiportaisten vastausvaihtoehtojen lisäksi oli mahdollisuus kertoa myös tarkemmin tuotteesta. Sitä mahdollisuutta käytettiin hyvin.

Kuukauden käytön jälkeen kerrastot täytettyine palautteineen palasivat Knitecolle, jossa käytön aikana tapahtuneita mahdollisia muutoksia päästiin tarkastelemaan ja tutustumaan palautteisiin. Käyttäjät saivat kukin oman kerrastonsa takaisin.

”Kniteco Oy:n kerraston joustava materiaali tuntui ihoa vasten miellyttävältä ja viilensi sopivasti. Tämä tuote ja malli painamattomine saumoineen tekevät kerrastosta paremman kuin yksikään tähän asti käyttämistäni.”

Kerraston koekäyttäjä Päivi Muhlin vastaus tiivisti palautteesta olennaisen.